PMMP

VALTAVAN KYSYNNÄN VUOKSI PMMP:N AREENAKIERTUEELLE LISÄKONSERTTI HELSINKIIN PE 22.11.

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP on tehnyt odotetun paluun tänä vuonna. Muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu tunnettu yhtye lopetti toimintansa kahteen loppuunmyytyyn Jäähallikeikkaan kymmenen vuotta sitten, vuonna 2013.

Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.

PMMP:n lopettamisen jälkeen kaikki bändin jäsenet ovat jatkaneet työtänsä musiikin parissa. Paula Vesala ja Mira Luoti ovat molemmat tehneet omia soolouriaan, joiden alla he ovat julkaisseet useamman albumin ja keikkailleet ympäri Suomea. Heikki Kytölä on soittanut Lauri Tähkän Revohkassa ja Juho Vehmanen Jenni Vartiaisen yhtyeessä. Mikko Virta ja Vehmanen ovat esiintyneet yhdessä Vesalan ja VV:n bändeissä. Tämän lisäksi Vehmasella, Virralla ja Kytölällä oli myös oma My First Band -yhtye, jonka kanssa he kiersivät Eurooppaa.

Lue lisää

PMMP keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat