AHTI

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Monipuolisesta flow’staan, koukuttavista kertosäkeistään ja vakuuttavista esiintymisistään tunnettu Ahti valittiin vuoden 2019 YleX läpimurtoartisteista yleisösuosikiksi. Porvoosta kotoisin oleva lahjakas nuori bongattiin YouTubesta miljoonia katselukertoja keränneiden ”Maanantai sessarit” -videoidensa myötä, ja hänet sainattiin sittemmin Monsp Recordsille.

Vasta 23-vuotias Ahti julkaisi vuonna 2020 kolme singleä Monspin kautta. Debyyttisingle Gretaa seurasi kappaleet Pelasta mut taas sekä Kehumatta paras, ja nämä yhteensä ovat keränneet noin 3 miljoonaa striimiä. Vuonna 2021 Ahti palasi musiikkikentälle melankolisen nostalgisella kappaleella Emppu. Tätä julkaisua seurasi lähes 20 vuoden takaisen Matkustaja-hitin uudelleenversiointi, joka sai lämpimän vastaanoton ja nousi Spotify top 10 kuunnelluimman kappaleen listalle.

Artistin debyyttialbumi Normijäbä julkaistaan 21. huhtikuuta, ja uusimman Kiltti singlen lisäksi odotetulta debyyttialbumilta löytyvät muun muassa aiemmin julkaistut Kaikkee sitä kuuleeMitä sul oli mieles ja Yksinkertasta (feat. Costi), mitkä ovat parhaimmillaan olleet yhtäaikaisesti Spotify top 50 -listalla.

Lue lisää

AHTI keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat