Rajoja rikkova Käärijä teki suomalaisen musiikin historiaa vuonna 2023, kun artisti keräsi ylivoimaisesti eniten yleisöääniä Euroviisuissa ja kisakappale Cha Cha Cha nousi globaalin Spotify-listan sijalle 7. Kappaletta on striimattu yli 250 miljoonaa kertaa ja se on täten striimatuin suomenkielinen kappale koskaan. Käärijän musiikki on kerännyt yhteensä yli 500 miljoonaa striimiä maailmanlaajuisesti. Eri genrejä musiikissaan sekoitteleva artisti viljelee teksteissään uniikkia huumoria, ja pottatukkaisen herrasmiehen karisma on kiistatonta. Viisi Emma-palkintoa sekä MTV EMA -palkinnon voittanut artisti tunnetaan myös energisistä, paidattomista live-esiintymisistä. Valtavaa suosiota ulkomailla nauttiva artisti on soittanut kaksi pääosin loppuunmyytyä Euroopan kiertuetta ja tehnyt yhteistyötä useiden kansainvälisten tähtien, kuten Alan Walkerin, bbno$:n, Joostin, Tommy Cashin ja Basshunterin kanssa. Käärijä hurmasi suomalaiset Vain elämää -ohjelman 16. tuotantokaudella ja Vantaalainen-versiointi ponnahti Spotifyn kärkeen.
Ennennäkemättömäksi kansainväliseksi ilmiöksi noussut Käärijä esiintyi loppuunmyydyllä Helsingin Veikkaus Arenalla uransa suurimmalla show’llaan 23.5.2026. Energisistä keikoistaan tunnetun Käärijän EURODISKO-konsertti oli visuaalisesti näyttävä ja yllätyksiä täynnä oleva spektaakkeli, jossa nähtiin Käärijän lisäksi useita kansainvälisiä ja kotimaisia vierailijoita. Käärijä lähtee syksyllä 2026 uransa suurimmalle Euroopan kiertueelle. EURODISKO-kiertue kattaa huikeat 26 kaupunkia ja 19 eri maata ympäri Euroopan.