ELLINOORA

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on 10-vuotisen uransa aikana yhdistänyt orgaanisen popmusiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Ellinoora on julkaissut neljä menestysalbumia: tuplaplatinaa striimanneet Villi lapsi ja Vaaleanpunainen vallankumous, Vuoden Albumi -Emmalla palkittu ja platinaa striimannut Viimeinen romantikko sekä viimeisimpänä kriitikoiden sekä fanien ylistämä Melankolisten laulujen klubi, joka striimasi jo ennen julkaisua platinaa. Nämä albumit sisältävät lukuisia koko kansan tuntemia ajattomia hittejä, kuten Elefantin painoLeijonakuningasBäng Bäng typerä sydän ja Dinosauruksii, joka oli vuoden 2021 radioiden soitetuin ja palkittiin Radiogaalassa Vuoden radiobiisinä. Ellinooran kappaleita on striimattu Spotifyssa yli 200 miljoonaa kertaa.

Suomen suosituimpiin esiintyjiin kuuluva Ellinoora esiintyi ensimmäisellä omalla areenakeikallaan, Ellinoora 4ever – 10 vuotta popmusiikkia, Tampereen Nokia Arenalla marraskuussa 2025 ja oli täten nuorin, omalla keikallaan Nokia Arenalla esiintynyt kotimainen sooloartisti. Väkevästä livestään tunnettu artisti on toteuttanut uransa aikana lukuisia musiikillisesti ja visuaalisesti näyttäviä konsepteja. Vuonna 2024 artisti juhli syntymäpäiviään Ellinoora 30 -kiertueen muodossa, joka sisälsi 18 loppuunmyytyä keikkaa, mukaan lukien kolme iltaa Tavastialla. Keväällä 2026 Ellinoora lähtee ensimmäiselle akustiselle ELLINOORA UNPLUGGED -kiertueelle.

Lue lisää

ELLINOORA keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat