Tänä syksynä Vain Elämää -ohjelmassa loistaneen Ellinooran kaksi juhlakeikkaa Tavastialla myytiin hetkessä loppuun. Yli puolitoista vuotta keikkataukoa pitäneen artistin 30-vuotissyntymäpäivältä alkava Ellinoora 30 -kiertue pitää sisällään kymmeniä keikkoja ympäri Suomen. Liput ovat nyt myynnissä, lisätietoja täältä.
– Tervetuloa Ellinoora 30 -kiertueelle! Syntymäpäiväviikonlopun Tavastian keikkojen liput menivät hetkessä, joten tuntuu hienolta ilmoittaa: jatkamme juhlia koko kevään ympäri Suomen, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Ellinoora 30 -livekokemuksessa yhdistyvät greatest hits, visuaalinen tarinankerronta, uusimmat Vain elämää -versiot ja lauluja kolmelta albumilta. Lisäksi Ellinoora 30 -kiertueen aikana on ainutkertainen mahdollisuus kuulla ensimmäistä kertaa livenä julkaisematonta materiaalia tulevalta albumilta. En malta odottaa että nähdään! Ellinoora hehkuttaa.
Viime vuonna Ed Sheeranin kanssa duetoinut Ellinoora on mukana syksyn Vain Elämää -kaudella. Hänen Matkalla-versionsa nousikin Spotifyn neljänneksi soitetuimmaksi kappaleeksi ja kasvoi valtavaksi TikTok-ilmiöksi. Ohjelman myötä Ellinoora aloitti uuden aikakauden, joka tulee jatkumaan ensi vuonna myös uusien omien julkaisujen muodossa.
Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on yhdistänyt orgaanisen pop-musiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on julkaissut jo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019, Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa ja viimeisin nousi listaykköseksi ja lähestyy platinarajaa. Ellinoora on valovoimainen ja väkevä-ääninen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Hän on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareiden päälavoilta aina loppuunmyydyille klubeille asti.
Ellinoora 30 -kiertue
Pe 26.1. Helsinki, Tavastia (LOPPUUNMYYTY)
La 27.1. Helsinki, Tavastia (LOPPUUNMYYTY)
Su 28.1. Helsinki, Tavastia (LISÄKEIKKA)
Pe 2.2. Jyväskylä, Lutakko (LOPPUUNMYYTY)
La 3.2. Kuopio, Sawohouse Underground
Pe 9.2. Turku, Teatro (Logomo)
La 10.2. Alavus, Hotelli Alavus
To 15.2. Espoo, Sellosali (LOPPUUNMYYTY) (S)
Su 18.2. Tallink Silja Symphony (Helsinki)
Ke 21.2. Tallink Silja Serenade (Helsinki)
Pe 23.2. Jämsä, Himos Areena
La 24.2. Tampere, Pakkahuone
Pe 1.3. Mikkeli, Mikaeli (S)
La 2.3. Joensuu, Kerubi
Pe 8.3. Vaasa, Ritz (LOPPUUNMYYTY)
La 9.3. Nivala, Tuiskula
Ke 13.3. Levi, Hullu Poro Areena
To 14.3. Ruka, Ravintola Piste
Pe 15.3. Levi, Hullu Poro Areena
La 16.3. Rovaniemi, Halfmoon Nightclub
Pe 22.3. Savonlinna, House of Olaf
La 23.3. Kouvola, Pato Klubi (Areena)
To 28.3. Lahti, Finlandia-klubi (K-18/S)
Pe 29.3. Järvenpää, Aino Areena
La 30.3. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (K-18/S)
To 4.4. Hyvinkää, Hyvinkääsali (S)
Pe 5.4. Oulu, Tullisali (K-18/S)
La 6.4. Tallink Silja, Baltic Princess (Turku)
Pe 12.4. Pori, Virkistyshotelli Yyteri
La 13.4. Viking Line Grace (Turku)
To 18.4. Porvoo, Taidetehdas (S)
Katso keikkakohtaiset lipunmyyntitiedot warnermusiclive.fi/ellinoora
Lataa Ellinooran promokuva täältä.
Kuvaaja: Atte Mäläskä
Ellinoora:
Instagram
Facebook
Spotify
Tiktok
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com
Keikkamyynti:
Samppa Hartikainen / Warner Music Live
samppa.hartikainen@warnermusic.com