Vesalan vaikuttava, yli kuusiminuuttinen kappale ”Mul ei oo lapsuudensankarii” julkaistiin joulukuun lopussa. Kappaleen vähintään yhtä hätkähdyttävä musiikkivideo on nyt ulkona. Videon on ohjannut Viivi Huuska, kuvannut Max Smeds ja tuotannosta on vastannut elokuvatuotantoyhtiö Mjölk. Käsikirjoituksesta vastaavat Huuska ja Smeds. Katso musiikkivideo tästä.
”Videon teko lähti sillä tavalla erikoisesti, että ensin pyysin mukaan kuvaajan. Yleensä mietitään aluksi kuka mahtaisi olla oikea ohjaaja. Etsiskelin syksyllä mielenkiintoista kuvaajaa tuleviin yhteistöihin ja kun törmäsin Max Smedsin tekemiin juttuihin niin tiesin heti, että tuossa on superlahjakas tekijä. Nähtiin kerran, sovittiin että ryhdytään hommiin, ja sen jälkeen ollaankin tehty yhdessä jo seuraavan kiertueen visuaalien kuvamateriaali ja nyt tämä musiikkivideo.
Onneksi Viivi Huuska halusi ohjata tämän, hänellä on vahva näkemys ja ote, jota tällainen polveileva kappale kaipaa. Tämä on ilman muuta massiivisin musiikkivideo, jonka kuvauksessa olen koskaan ollut. Kuvaukset kestivät kaksi päivää, lilluin limassa jättimäisessä akvaariossa, kävelin pellolla pakkasessa vähissä vaatteissa, itkin avaruussukkulasimulaattorissa, tanssin oranssissa savussa ja niin edelleen. Viivi otti ensimmäisen soololevyni valokuvat, ja tiesin että hänen kanssaan kaikki tehdään aina megalomaanisella rakkaudella. Työryhmä oli niin hyvä, että sillä porukalla pitäisi tehdä kokonainen leffa.” –Vesala
Myös ohjaaja Viivi Huuska ylistää yhteistyöstä syntynyttä videoteosta:
”Vesalan Mul ei oo lapsuudensankarii syntyi palosta. Tuntui, että koko tiimi ymmärsi toisiaan alusta asti. Kappaleen luoma mielenmaisema tuntui helpolta kuvittaa ja kirjoittaa yhdessä kuvaaja Max Smedsin kanssa. Oli myös luksusta saada elokuvatuotantoyhtiö Mjölk tuottamaan musiikkivideo.
Kun kuulin ensi kertaa kappaleen, mulla valu kyyneleet, enkä tiennyt onko se pahaa vai hyvää. Kappale vei mut lapsuudenmuistoihin. Itkin myös tuotannossa useita kertoja, kerran oli pakko poistua tilasta. Kappale on upea ja osuu jonnekin sisimpään. Musiikkivideossa esiintyy hahmo, joka palaa takaisin lapsuudenmuistoihinsa.
Paula on jotenki niin maaginen, se miten hän otti tilan haltuun näyttelijänä sai mut rakastumaan hänen hahmoonsa. Työskentely yhdessä oli helppoa. Kahden päivän kuvausten vika kohtaus oli kohtaus, jossa Paula herää lasiarkusta ja olisin voinut tuijottaa sitä loputtoman pitkään, hahmon eleet ja aistiminen oli vangitsevaa, tosin arkussa oleva lima oli todella kylmää, joten oli hyvä toimia nopeasti.
Oon todella iso sci-fi fani ja ihana vihdoin tehdä jotain sci-fii, tuntuu että se genre on aina inspiroinut mua suuresti, kiitos Alienit. Tuntu hyvältä vihdoin päästä kuvittaa hahmoa, joka seikkailee toisessa todellisuudessa.”- Viivi Huuska
Seuraa Vesalaa somessa:
Facebook
Instagram
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Isadora Kamotskin / Warner Music Finland
isadora.kamotskin@warnermusic.com
Keikat:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com