Takaisin mediapankkiin
JENNI VARTIAINEN

Yksi 2000-luvun menestynein supertähti, Jenni Vartiainen, on koskettanut suomalaisia musiikillaan jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuonna 2024 odotetun ja näyttävän paluun keikkalavoille tehnyt Jenni julkaisee odotetun uuden albuminsa ORIGO keväällä 2025. Albumin neljästä ennakkoon julkaistusta singlestä Lanka nousi keväällä 2024 useaksi viikoksi radioiden soitetuimmaksi ja palkittiin kuukauden radiobiisinä. Platinaa striimannut Viimeinen pisara feat. Etta oli puolen vuoden ajan yksi radioiden soitetuimmista kappaleista ja pysyi viikkoja radiolistan sijalla 2.

Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä menestysalbumia (Ihmisten edessä, Seili, Terra ja Monologi), joita on myyty yhteensä yli 400 000 kappaletta. Jenni Vartiaisen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Turvasana. Jenni on voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja ja tunnustuksia ja hänen kappaleensa ovat menestyneet niin radioissa kuin striimauspalveluissakin.

Jenni Vartiainen esiintyi marraskuussa 2018 loppuunmyydylle Hartwall Arenalle. Konsertti oli huikea ja taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa nähtiin ja kuultiin vaikuttava läpileikkaus Jennin yli kymmenen vuotta kestäneestä soolourasta. Syksyllä 2022 Jenni Vartiainen oli mukana pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Ellinooran ja Vesalan kanssa. 

Lue lisää