Lahjakas laulaja-lauluntekijä costee vakuuttaa tummanpuhuvalla, rosoisella ja pop-koukkuja täynnä olevalla musiikillaan. costee tekee moderneja ja tarttuvia kappaleita, joiden inspiraationa on hänen oma elämänsä.

Toukokuussa 2019 platinaa striimanneen debyyttialbuminsa Ehkä joskus tää viel naurattaa julkaissut costee on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista uusista artisteista. Emma Gaalassa Vuoden Tulokas -ehdokkaanakin olleen costeen musiikki- ja lyriikkavideoita on katsottu Youtubessa huikeat 5 miljoonaa kertaa. costee julkaisi toisen albuminsa Kaikki loppuu aina elokuussa 2020. Uusi levy meni suoraan virallisen albumilistan sijalle 2 ja siltä löytyy mm. singlet Satuta mua kunnolla, Kunnes kuollaan ja Taas sun kaa.

Koko ikänsä musiikkia harrastanut costee on vakuuttava ja energinen live-esiintyjä, joka ei jätä yleisöä kylmäksi. Costee esiintyi kesällä 2019 muun muassa Ruisrockissa ja Simerockissa ja on sen jälkeen hurmannut yleisöä omilla keikoillaan ympäri Suomea. Kesällä 2020 hänen oli tarkoitus esiintyä kaikilla Suomen isoimmilla festivaaleilla, mutta ne peruuntuivat koronan takia.

Turusta kotoisin oleva artisti solmi levytyssopimuksen Etenee Recordsin kanssa loppuvuodesta 2017. 

Lue lisää