Suomen suurin ja eeppisin joulukiertue Raskasta Joulua ja Warner Music Live ovat yhdistäneet voimansa. Tiiviin yhteistyön yhteisenä tavoitteena on tukea Raskasta Joulua -brändin kehitystä, kasvua ja uudistumista sekä laajentaa fanipohjaa. Joulumusiikin ystäviä hemmotellaankin koko Suomen kattavalla kiertueella nyt jo 23. kertaa. Raskasta Joulua kajahtaa marras—joulukuussa niin kirkoissa, saleissa kuin areenoillakin. Tänä vuonna kiertue ulottuu ensimmäistä kertaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun ensimmäinen Raskasta Joulua -konsertti toteutuu Tallinnassa.
Raskasta Joulua on ilmiö vailla vertaa. Vuonna 2004 alkoi vuosittainen kiertue, jonka selkärankana toimivat sykähdyttävät sovitukset, sielukkaat tulkinnat ja näyttävä lavashow. Konsertit ovat elämyksiä, joissa ikoniset raskaamman musiikin tulkitsijat herättävät rakastetuimmat joululaulut henkiin ainutlaatuisella tavalla. Tavoitteena on tuoda jouluiloa yhä suuremmalle yleisölle ja luoda uusia perinteitä raskaamman musiikin ystäville.
Konserteissa ovat mukana Marko Hietala, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antti Railio, Timo Kotipelto, Elize Ryd, Tommy Karevik, Laura Ruusumaa, Antony Parviainen, Tuple Salmela, Pekka Heino, Ville Tuomi ja Ilja Jalkanen. Rautaista bändiä liidaa Raskasta Joulua -idean isä, kitaristi Erkka Korhonen. Yhtyeessä soittavat myös aiemmilta vuosilta tutut Tuomas Wäinölä (kitara), Erkki Silvennoinen (basso), Timo Pudas (kosketinsoittimet) ja Mirka Rantanen (rummut). Lisäksi yksi vieraileva solisti tullaan julkistamaan myöhemmin keväällä.
Liput Raskasta Joulua -kiertueelle tulevat myyntiin maanantaina 4. toukokuuta. Ennakkomyynti alkaa Veikkauksen Etuasiakkaille tänään klo 9.00 ja jatkuu 30. huhtikuuta klo 12.00 asti.
– Hienoa päästä aloittamaan yhteistyö jo yli 20 vuotta vaikuttaneen ihmisten tunteman suositun brändin kanssa. Tänä vuonna viemme tätä musikaalista joulun ilosanomaa ensimmäisen kerran myös Suomen rajojen ulkopuolelle, eli nähdään Tallinnassa sekä areenoilla, jäähalleissa, kirkoissa ja muilla keikkapaikoilla! Tervetuloa Warner Livelle Raskasta Joulua! kiertueen promoottori Mikko Varjamo iloitsee.
– On sanomattakin selvää, että olen superinnoissani yhteistyöstä Warnerin kanssa! Kun yhdistetään Suomen suosituin vuosittainen kiertue ja edistyksellisin musiikkitalo, niin lopputulos rokkaa takuuvarmasti yhdellätoista, Raskasta Joulua -konseptin isä Erkka Korhonen fiilistelee.
– En olisi ollut mukana parikytä vuotta ellei kiertueella olisi niin hyviä tyyppejä ja jos en pitäisi sovituksista. On ollut todella hienoa seurata miten koko proggis on kasvanut pienestä isoksi. Kiertue on joka vuosi kokoontumisajotapahtuma kaikille meille mukanaolijoille. Raskaamman rockin laulaminen on solisteille yleisesti raskasta hommaa, mutta kun ei ole yksin vetovastuussa niin paine on pienempi. Yhdessä tehdään, ja hyvässä yhteishengessä, alusta asti mukana ollut ja kaikissa konserteissa laulava Marko Hietala jatkaa.
Raskasta Joulua -kiertue nähdään vuonna 2026 seuraavilla paikkakunnilla:
20.11. Rovaniemi, Lappi Areena
21.11. Kempele, Zemppi Areena
22.11. Seinäjoki, Lakeuden Risti
23.11. Uusikaupunki, Uusi kirkko
24.11. Sastamala, Tyrvään kirkko
25.11. Lahti, Sibeliustalo
27.11. Kuopio, Kuopio-halli
28.11. Vaasa, Sähkö Areena
29.11. Oulu, Tuomiokirkko (klo 16.00)
29.11. Oulu, Tuomiokirkko (klo 19.00)
1.12. Kuusamo, Pyhän Ristin kirkko (klo 17.00)
1.12. Kuusamo, Pyhän Ristin kirkko (klo 19.30)
2.12. Joensuu, Joensuun kirkko
3.12. Mikkeli, Pitäjänkirkko
4.12. Järvenpää, Aino Areena
5.12. Hämeenlinna, Loimua Areena
9.12. Kotka, Satama Areena
10.12. Pieksämäki, Veturitallit
11.12. Nivala, Championdoor Areena
12.12. Turku, Gatorade Center
16.12. Jyväskylä, Paviljonki
17.12. Tallinna, Alexela Concert Hall (EE)
18.12. Helsinki, Veikkaus Arena
19.12. Tampere, Nokia Arena
Kaikkien konserttien tarkat solistilistat löytyvät täältä.
Liput ja lisätiedot: warnermusiclive.fi/raskastajoulua
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com
Promoottori:
Mikko Varjamo / Warner Music Live
mikko.varjamo@warnermusic.com
Management / Raskasta Joulua:
Jani Wilund / Raskasta Joulua
jani@raskastajoulua.com
Riki Huhtala / Raskasta Joulua
riki@huhta.la
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi