Suomalaisen räpmusiikin pioneeri Elastinen liittyy Suomen suurimman ohjelmatoimisto Warner Music Liven edustukseen. Artistin keikkamyynnistä vastaa Niina Jalonen.
– Innolla odotan tulevia vuosia ja uusia tuulia! Tällä tiimillä tullaan tekemään isoja juttuja! Elastinen iloitsee.
Elastinen on yksi Suomen suosituimpia ja menestyneimpiä artisteja sekä tuottaja, yrittäjä ja yksi Rähinä Records -levy-yhtiön perustajajäsenistä. Fintelligens-duossa uransa aloittanut räp-artisti on julkaissut kahdeksan studioalbumia. Vuonna 2024 Elastinen palkittiin Pro Iskelmä -palkinnolla, ja hän julkaisi samana vuonna myös uusimman albuminsa EK2. Levy on jatko-osa tasan 20 vuotta aiemmin ilmestyneelle Elaksis Kivi -debyyttialbumille, joka on säilyttänyt asemansa suomiräpin klassikkona.
Vuosina 2016 ja 2017 Elastinen oli Cheekin kanssa osa Profeetat-kokoonpanoa, joka julkaisi 6 singleä ja albumin. Elastisen suurimpia hittejä ovat triplaplatinaa striimannut Epäröimättä hetkeäkään (feat. Jenni Vartiainen) sekä tuplaplatinaa striimanneet Eteen ja Ylös ja Supervoimii, jotka ovat kaikki olleet myös laajassa radiosoitossa. Elastinen on hurmannut useissa TV-ohjelmissa, kuten Vain Elämää, The Voice Of Finland sekä Elastinen feat.
Lämpimästi tervetuloa Warner Music Livelle Elastinen!
Lataa Elastisen promokuva täältä.
Elastinen:
Instagram
TikTok
Facebook
Spotify
warnermusiclive.fi/elastinen
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Cecilia Jokela / Rähinä / Kaiku Entertainment
cecilia@kent.fi
Keikkamyynti:
Niina Jalonen / Warner Music Live
niina.jalonen@warnermusic.com
Yritys- ja yksityistilaisuudet:
Annu Winter / Superstar Agency
annu.winter@superstar.fi