31.1.2024
AINO-KUUTAMO UUSITORPPA SIIRTYY VAHVISTAMAAN WARNER MUSIC FINLANDIN KAUPALLISTA TIIMIÄ

Aino-Kuutamo Uusitorppa siirtyy vahvistamaan Warner Musicin kaupallista tiimiä Content & Media Managerina 1. maaliskuuta alkaen. Uudessa toimenkuvassaan hän tulee kehittämään kaupallisten yhteistöiden sisältöjä ja toimii vahvana linkkinä Warner Music Finlandin mediakumppaneihin artisti- ja tapahtumakumppanuuksien osalta. Aino-Kuutamo raportoi työssään Warner Music Finlandin kaupalliselle johtajalle Sanna Tammiselle.

Aino-Kuutamo aloitti työskentelyn Warner Music Finlandilla kotimaisten artistien promootiopäällikkönä tammikuussa 2012. Hänet nimitettiin Senior Promotion Manageriksi vuonna 2018 ja Mökkitie Recordsin Label Manageriksi 2021. Kymmenen vuoden aikana Aino-Kuutamo on tehnyt töitä lukuisten maamme ykkösartistien kanssa. Ennen työskentelyään Warnerilla Aino-Kuutamolla on pitkä kokemus toimittajan työstä.

– Olen todella innoissani, että saamme tiimiin pitkään artistibrändien kanssa työskennelleen ammattilaisen, jolla on koko tiimille ja asiakkaillemme paljon annettavaa. Aino-Kuutamolla on myös vahva kokemus sisältöjen kehittämisestä, markkinoinnista ja viestinnästä, Sanna Tamminen iloitsee.

– Olen vuosia seurannut Brand and Artist Services -tiimimme kasvua ja kehitystä sekä päässyt työskentelemään sen kanssa. Jo pitkään on kytenyt haave siitä, että jonain päivänä voisin itsekin olla osa sitä. Kun siihen tarjoutui mahdollisuus ja vielä sellaisessa roolissa, jossa uskon pääseväni käyttämään vahvuuksiani, en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen! Päätöksen sinetöi se, että innovatiivista tiimiä vetää superammattilainen Sanna. En malta odottaa maaliskuuta! Aino-Kuutamo Uusitorppa kommentoi.

Content & Media Managerin toimenkuvan lisäksi Aino-Kuutamo tulee jatkossa tekemään joitain projekteja myös Warner Musicin ja Warner Music Liven markkinointiosastoille.

Suomen suurimman musiikkialan yhtiön Brand and Artist Services- tiimi keskittyy Warnerin artistien monipuolisiin kaupallisiin kumppanuuksiin, joissa hyödynnetään musiikkia ja artistibrändiä sekä Suomen suurimman ohjelmatoimiston Warner Music liven kiertue- ja tapahtumayhteistöihin.

Lisätiedot:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com