7.12.2023
SUUREN KYSYNNÄN VUOKSI ENSI VUODEN MUSIC OF KINGSTON WALL -KONSERTTIIN AVATTU LISÄKATSOMOITA

Viime viikolla kerrottiin, että ensi vuonna Kingston Wallin musiikin ystäville on luvassa harvinaista herkkua, kun yhtyeen basisti Jukka Jylli ja rumpali Sami ’Kuoppis’ Kuoppamäki herättävät Kingston Wallin musiikin henkiin ainutkertaisella Music of Kingston Wall -konsertilla Helsingin jäähallissa 5.12.2024. JJylli & Kuoppis – Music of Kingston Wall -konsertin liput tulivat myyntiin toissapäivänä, ja lippukauppa on käynyt kiivaana. Saatavilla olevat liput myytiin jo liki loppuun muutamia hallin istumapaikkoja lukuunottamatta. Konserttilippujen suuren kysynnän vuoksi Helsingin jäähallista on nyt avattu uusia yläkatsomoita myyntiin. Uudet lisäkatsomoiden liput ovat myynnissä heti. Normaalien konserttilippujen lisäksi tarjolla on myös VIP-lippuja. Katso lisää täältä.

–  Hyvä jengit! On hienoa, miten Jäähallin liput ovat kiinnostaneet. Uusien katsomoiden myötä Nordikselle mahtuu vielä – ja muistakaa myös ensi kesän festarikeikat.  Tästä tulee jännää ja hienoo. Nähdään keikoilla!, JJylli sanoo.

– Ihanaa, että päästään Kingstonin musan äärelle ja keikalle vuonna 2024 – jäähallissa päivälleen 30 vuotta sitten viimeiseksi jääneen julkisen esiintymisen jälkeen. Musiikki voimissaan ja ihmiset innoissaan, mikäs sen terveempää! Treenit on jo käynnissä, joten ensi vuodesta tulee hauskaa ja hienoa, Sami Kuoppamäki jatkaa.

1990-luvulla kolme albumia julkaissut Kingston Wall soitti viimeisen julkisen keikkansa 5.12.1994 Helsingin Lepakkoluolassa. Kuluneet vuosikymmenet ovat kasvattaneet yhtyeen fanikuntaa entisestään, kun uudet sukupolvet ovat löytäneet Kingston Wallin musiikin. Niinpä päivälleen kolmekymmentä vuotta yhtyeen viimeisen keikan jälkeen järjestettävä JJylli & Kuoppis -Music of Kingston Wall -konsertti nähdäänkin jo isommissa puitteissa, Helsingin jäähallissa. Ainutlaatuisen illan aikana kuullaan kappaleita koko Kingston Wallin uran ajalta.
 

JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL -iltaa edeltää valikoidut, kestoltaan lyhyemmät esiintymiset tulevan kesän festivaaleilla. Kokoonpano tullaan näkemään Turun Kesärauhassa, Joensuun Ilosaarirockissa, Kuopiorockissa sekä Helsingin Jytäkesä Go-Go:ssa.

Kingston Wall on ollut tänä vuonna ajankohtainen myös Robert Palomäen uudelleen miksaamien albumien tiimoilta. Alunperin vuosina 1992-94 ilmestyneestä albumitrilogiasta uudelleen miksatut ja masteroidut I ja II on jo julkaistu sekä vinyyli- että digiversioina, ja Tri-logyn uusittu painos ilmestyy maaliskuussa 2024. Lue lisää täältä.

JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL
Helsingin jäähalli
To 5.12.2024

Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)
VIP-paketit alk. 149,00€ + alv
Liput ovat nyt myynnissä – Lisäkatsomoita avattu myyntiin

Kokoonpano:
JJylli – basso
Kuoppis – rummut
Esa Holopainen – kitara
Juhani Grönroos – kitara
Jesper Anastasiadis – laulu, kitara ja perkussiot
Mikko Von Hertzen – laulu, kitara ja perkussiot

Lue esiintymiskokoonpanon lyhyet biografiat sekä Kingston Wallin esittely täältä.

Lataa mediakuvat täältä

Konsertin promoottori:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Nora Norrlin / Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com