Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP julkaisi viikko sitten tekevänsä vuosikymmenen isoimman comebackin ensi kesänä ja esiintyvänsä Helsingin Olympiastadionilla. Julkaisun jälkeen valtavan ennakkokysynnän vuoksi tiedotettiin myös lisäkonsertista. Liput kahdelle Olympiastadionin keikalle tulivat myyntiin tänään aamulla klo 9. Etukäteen ennustettu lippujen massiivinen kysyntä ylitti kaikki odotukset ja molemmat konsertit ovat nyt loppuunvarattuja. Lisälippuja saattaa vapautua myöhemmin myyntiin lavarakennelmien tarkennuttua.
– Olemme häkeltyneitä ja onnellisia tästä ihmisten reaktiosta! Uskomatonta, että ensi kesänä meidän kanssa tulee juhlimaan yli 80 000 ihmistä. Luvataan tehdä illoista ikimuistoiset! PMMP iloitsee.
Lukuisista jättihiteistään kuten Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu tunnettu yhtye lopetti toimintansa kahteen loppuunmyytyyn Jäähallikeikkaan kymmenen vuotta sitten, lokakuussa 2013. Sen jälkeen yhtye ei ole esiintynyt julkisesti lukuisista kyselyistä huolimatta. Näillä ainutlaatuisilla stadionkeikoilla onkin luvassa ennennäkemätön PMMP-show.
Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP oli tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.
PMMP:
Paula Vesala, laulu
Mira Luoti, laulu
Juho Vehmanen, basso
Mikko Virta, kitara
Heikki Kytölä, rummut
PMMP – KOKO SHOW
Helsinki, Olympiastadion
Pe 23.8.2024 – LOPPUUNVARATTU
La 24.8.2024 – LOPPUUNVARATTU
Ovet klo 18.00
Keikoilla kumppaneina Vitamin Well ja OP.
Lataa pressikuvat täältä!
Kuvaaja: Aki-Pekka Sinikoski
Seuraa PMMP:tä:
Facebook
Instagram
Spotify
www.warnermusiclive.fi/pmmp
Promoottori:
Jake Hannula / Warner Music Live
jake.hannula@warnermusic.com
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com