Hög Agencyn yhtenä perustajana ja sittemmin Live Nationin agenttina toiminut arvostettu moniosaaja Mikko Varjamo on aloittanut työskentelyn Warner Music Liven agenttina 1. elokuuta alkaen. Uudessa työssään Varjamo raportoi Warner Music Liven johtajalle Ville Ahtiaiselle.
Varjamo on ollut mukana rakentamassa muun muassa Olavi Uusivirran, BESS:n, Mouhouksen ja Vesterisen yhtyeineen menestystarinoita. Hänet on palkittu Vuoden Agenttina Musiikki & Median Industry Awards -gaalassa vuonna 2017, jolloin myös hänen osaomistamansa Hög Agency & Promotion voitti Vuoden Ohjelmatoimisto -palkinnon. Viime vuoden lopulla Varjamo jättäytyi pois musiikkialalta, mutta palaa nyt keikkamyynnin pariin uudella energialla:
– Kun mietin vaihtoehtoja, että missä haluan palata musiikkialalle ja keikkamyyntiin, ei lopulta ollut kuin yksi realistinen vaihtoehto. Warner on paikka, joka voi tarjota minulle resurssit päästä vielä uralla eteenpäin hienon artistikattauksen ja ison organisaation myötä. Hienoa palata hommiin, ja nyt levänneenä intoa sekä energiaa on ehkä enemmän kuin koskaan, maustettuna omalla kokemuksella alalta, Mikko Varjamo sanoo.
Mikko Varjamo on pitkään alalla toiminut arvostettu moniosaaja, joka tulee vahvistamaan Warner Music Liven agenttijoukkoa:
– Olen todella iloinen, että saamme Mikon osaksi meidän vahvaa tiimiä. Teemme tällä hetkellä töitä uuden strategiamme kanssa ja Mikon tulo meille on askel suuntaan, jota tavoittelemme matkalla kohti modernisoitua Agency toimintaa, Warner Music Liven johtaja Ville Ahtiainen linjaa.
Suomen suurimman kotimaisen musiikin ohjelmatoimiston Warner Music Liven rosteriin kuuluvat muun muassa Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Käärijä, Ellinoora, Arttu Wiskari, BEHM, Cledos, ABREU, Erika Vikman, Aliisa Syrjä, Etta, J. Karjalainen, Suvi Teräsniska, Isac Elliot, Erin ja Blind Channel. Katso kaikki artistit www.warnermusiclive.fi
Lisätiedot:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com