Helmikuussa annoin mun sydämen sped upillaan listoille noussut whereismike julkaisee ensi yönä uuden singlen palamaan. Kuuntele tiiseri kappaleesta . Singlellä on mukana kovassa nosteessa oleva jambo sekä alternatiivisen popin suunnannäyttäjä costee. Palamaan-kappaleella whereismike palaa takaisin elektronisen musiikin pariin, sinne mistä hänen oma musiikin tuottamisensa alkoi.
– Palamaan on täysin itse tuottamani kappale ja se on hauska sekoitus clubimusiikkia ja emoräppiä. Laitoin biisin demon jambolle ja hän innostui kappaleesta heti. costee tuli kans mukaan meidän studiosessioon ja oli luonnollinen lisä tähän biisiin! Kappale käsittelee ahdistusta rahasta metaforan kautta. Rahan tuhlaamisen toivotaan auttavan ahdistukseen, mutta se voi silti lisätä pahaa oloa. Fiitit tukee musta hyvin tän kappaleen estetiikkaa ja siistii et jambo ja costee lähti messiin, whereismike kertoo.
whereismike on costeen perustaman levy-yhtiön Tuhma Musicin ensimmäinen sainaus. Haapajärveltä ponnistava monilahjakas artisti löysi musiikin pariin bänditoiminnan kautta 7-vuotiaana ja viisi vuotta myöhemmin hän jo tuotti itse ensimmäisiä kappaleitaan. whereismike on julkaissut omakustanteisesti musiikkia jo useamman vuoden ajan.
Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Lumi Hartikainen
whereismike:
Spotify
warnermusic.fi/whereismike
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Essi Varila / Warner Music Finland
essi.varila@warnermusic.com
Keikat:
Kimmo Sundström / Warner Music Live
kimmo.sundstrom@warnermusic.com
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt / jambo:
Anniina Antti-Roiko / Sony Music Finland
anniina.antti-roiko@sonymusic.com