20.1.2023
MIKKO LEPPILAMPI BAND – SHOW & DINNER -ESITYS VANHALLA YLIOPPILASTALOLLA PE 3.3.2023!

Valovoimaisena esiintyjänä tunnettu Mikko Leppilampi tuo Show & Dinner -konseptinsa Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle perjantaina 3. maaliskuuta. Suomen monipuolisimpiin esiintyjiin lukeutuva Mikko Leppilampi on valmistellut Mikko Leppilampi Bandkokoonpanolla oman korkealuokkaisen musiikkishow’n, jonka räätälöitävissä oleva sisältö koostuu niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin hittibiiseistä.

– Olen sydämestäni viihdyttäjä ja rakastan liveyleisön edessä esiintymistä. Siinä olen kotonani ja sitä haluan tehdä. Bändini koostuu tämän maan parhaista muusikoista, johdan solistin tontilta kokemuksellani ja osaamisellani tilaisuuden alusta loppuun. Pääasia on se, että ihmiset saavat laadukkaan ja kunnianhimolla toteutetun Show & Dinner -kokemuksen, Mikko Leppilampi intoilee.

Mikko Leppilampi on myös maamme tunnetuimpia näyttelijöitä. Mikon ura lähti nousukiitoon, kun hän voitti vuonna 2004 parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ensimmäisestä elokuvaroolistaan Helmiä ja sikoja -elokuvassa. Sen jälkeen mies on nähty monien elokuvien ja tv-sarjojen merkittävissä rooleissa. Ensi vuonna Mikko Leppilampi nähdään mm. Comeback-nimisen elokuvan sekä kuusiosaisen Lahti 2001 -tv-sarjan pääosissa. Näyttelijän töiden lisäksi Leppilampi on tullut tutuksi sekä laulajana että juontajana. Tilannetajuinen mies on juontanut mm. Tanssii tähtien kanssaSuomi Love ja Tähdet, tähdet -tv-ohjelmia. Vuonna 2007 Mikko juonsi Eurovision-laulukilpailut menestyksekkäästi yhdessä Jaana Pelkosen kanssa suorassa lähetyksessä yli 100 miljoonan katsojan edessä. Ensimmäisen musiikkialbuminsa Leppilampi julkaisi vuonna 2006.

Mikko Leppilampi Band – Show & Dinner
Pe 3.3.2023

Helsinki, Vanha Ylioppilastalo K-18

Ovet klo 19.00, show klo 20.00
Kesto n. 2h, sis. väliajan n. 30min.
Show & Dinner alk. 89,00€
Liput myynnissä pian Tiketti.fi

Menu
Paahdettua maa-artisokkaa, tyrnimarjaa, siitakesientä ja persiljakreemiä L,G
***
Haudutettua kuhaa, puikulaperunapyreetä ja hernekastiketta L,G

tai

Hampunseimenpihviä, palsternakkaa ja tummaa lipstikkakastiketta V,G
***
Suklaavanukasta, vadelmaa ja kauracrumble L,G

Ennakkojuomatilaukset – yhteystiedot tulossa

Mukana Warner Music Live & Superstar

Mikko Leppilampi
Facebook
Instagram
Twitter
warnermusiclive.fi/mikkoleppilampi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jaana Kapanen / Warner Music Live
jaana.kapanen@warnermusic.com

Keikat:
Zachris Sundell / Warner Music Live
zachris.sundell@warnermusic.com

Petri Roivainen / Superstar Agency Oy
petri.roivainen@superstar.fi