11.10.2022
Musiikki ja vastuullisuus valokeilassa – Mestarit-konserttikiertue starttaa

Warner Music Liven järjestämä Mestarit-konserttikiertue starttaa 21.10. ja musiikin lisäksi valokeilassa on ympäristövastuullisuus. Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki kartoittaa kiertueella tapahtumien ympäristövaikutuksia ja kiertuepaikkojen kanssa on jo käyty vuoropuhelua ympäristölle hyvien käytäntöjen edistämisestä.

Suomen kaikkien aikojen suurimman yhteiskiertueen mestarit ovat Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Vesala. Areenakeikat nähdään Espoossa, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Helsingissä.

Parhaita käytäntöjä kartoitetaan

Joutsenmerkki on monille tuttu päivittäistavarakaupan tuotteista kuten pesuaineista ja paperituotteista. Se voidaan myöntää myös esimerkiksi hotelleille, sijoitusrahastoille ja rakennuksille. Merkin kunnianhimoiset kriteerit täyttävä tuote tai palvelu on ympäristön kannalta huippuluokkaa.

Joutsenmerkille Mestarit-kiertueen yhteistyö avaa vaikutusmahdollisuuksia myös tapahtumien parissa. Warner Musicin vastuullisuustyö puolestaan saa vauhtia Joutsenmerkin monipuolisesta asiantuntemuksesta.

Kaikkien keikkapaikkojen kanssa on käyty vuoropuhelua muun muassa energian käytöstä, jätteistä, siivouksesta, vastuullisesta ruoasta ja ympäristömerkityistä hankinnoista. Näistä on tehty parannusehdotuksia keikkapaikoille, Joutsenmerkkiä hallinnoivan Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen kertoo.

Jatkossa Warner Music tulee jatkamaan vuoropuhelua keikkapaikkojen kanssa ja myös seuraamaan vastuullisuusasioiden kehitystä. Yhteistyö Joutsenmerkin kanssa on osa laajempaa strategiaamme, jossa tavoitteenamme on tehdä vastuullisempia valintoja kaikessa toiminnassamme, Warner Musicin toimitusjohtaja Niko Nordström kertoo.

Energiakriisi näkyy ja tuntuu myös tapahtuma-alalla. Joutsenmerkki ja Warner Music keräävätkin tiedot keikkapaikkojen energiankäytöstä sekä polttoaineen kulutuksesta Mestarit-kiertueella. Kiertueen jälkeen lasketaan kokonaisenergiankulutus ja mietitään, miten sitä voidaan jatkossa pienentää.

Merkittävät ympäristöteot arvioidaan

Yksi konkreettinen ympäristöteko syksyn kiertueella on se, että Warner Musicin henkilökunta ja artistit yöpyvät Joutsenmerkityissä Scandic-hotelleissa, joissa ympäristöasiat ovat jo valmiiksi erinomaisella tasolla. Ympäristömerkittyä hotellia suositellaan myös yleisölle.

Joukkoliikenteen käyttäminen on myös ympäristöteko. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Warner Music ja HSL kannustavat kaupunkilaisia liikkumaan vastuullisesti joukkoliikenteellä niin tapahtumiin kuin tapahtumien ulkopuolella normaalissa arjessaan.

Mestarit-kiertueen kaikki ympäristötoimenpiteet dokumentoidaan ja arvioidaan kiertueen jälkeen. Parhaat käytännöt pyritään siirtämään jatkossa käytännön toimintatapoihin.

Konserttiajat ja -paikat

Kiertue järjestetään loka-marraskuussa 2022:

Pe 21.10. Espoo, Metro Areena
Pe 28.10. Vaasa, Vaasan Sähkö Areena
La 29.10. Turku, Gatorade Center
Pe 4.11. Kuopio, Kuopio-halli
La 5.11. Oulu, Ouluhalli
La 12.11. Tampere, Nokia Arena
Su 13.11. Helsinki, Helsingin jäähalli

Lisätietoja:
Minna Kinnari / Joutsenmerkki
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
minna.kinnari@ecolabel.fi / 044 339 5545

Jaana Kapanen / Warner Music Live
Markkinointipäällikkö
jaana.kapanen@warnermusic.com