Tänä kesänä paluun keikkalavoille tehnyt Tehosekoitin nähtiin viimeistä kertaa lavalla Helsingin Jäähallin Hajua & Energiaa: Estradilla -konsertissa lauantaina 17.9.2022.
Täydessä jäähallissa nähtiin kaksituntinen näyttävä show, jonka aikana kuultiin musiikkia suomirockin merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuvan yhtyeen koko uran ajalta. Mukana oli sekä harvemmin kuultuja biisejä että Tehosekoittimen isoimmat hitit. Omien biisiensä lisäksi kovassa iskussa oleva Tehosekoitin soitti kaksi cover-biisiä: Jäähyväiset aseille sekä koko keikan päättäneen Moottoritie on kuuma -biisin.
Jäähallin Hajua & Energiaa: Estradilla -konsertissa bändin kesän keikoilla kehuja kerännyt lavashow vietiin vielä useita pykäliä hulppeammalle tasolle. Festarikeikoilta tutut juoksumatot olivat mukana, mutta lauantaina kitaristi Matti Mikkola ja basisti Hannu Kilkki pääsivät parin biisin aikana soittamaan myös korkeuksista käsin lavan reunaan sijoitettujen nousevien lavojen päältä. Yleisöä viihdytettiin myös silmänkääntötempuilla: lavalla nähtiin mm. kaksi Ottoa samaan aikaan. Keikan 200 liikuteltavaa valoa ja näyttävät pyrot tarjosivat mainiot puitteet kunnon rock’n roll show”lle.
Tehosekoitin julkaisi uransa aikana kuusi studioalbumia ja nousi yhdeksi suomirockin merkittävimmistä bändeistä. Yhtye tunnetaan mm. hiteistään C’mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantaja ja Hetken tie on kevyt. Bändin biiseistä useampikin on ylittänyt striimauspalveluissa platinarajan. Lisäksi suositun yhtyeen kappaleita on kuultu television laulukilpailuissa ja laulettu toivelaulukirjoista. Yhtye on ilmoittanut, että sillä ei ole jatkosuunnitelmia.
Mediakuvat 17.9. Hajua & Energiaa: Estradilla -konsertista
Kuvat: Niki Soukkio
Tehosekoitin 2022
Otto Grundström, laulu
Matti Mikkola, kitara
Hannu ’Hanski’ Kilkki, basso
Tero Sundell, rummut
Juha Kuoppala, koskettimet
Promoottori:
Samppa Hartikainen / Warner Music Live
samppa.hartikainen@warnermusic.com