Etenee Recordsille sainattu kotimaisen melodisen rap-musiikin tulokas Överi julkaisi tänään 11.6. uuden singlen Milanost Pariisiin. Kappaleella feattaa lahjakas suomalaisyhdysvaltalainen Monsp/Warner -vientiartisti Averagekidluke.
”Milanost Pariisiin on biisi, jossa kerrotaan kuvitteellista tarinaa matkasta ympäri Ranskaa ja Italiaa. Monet Euroopan suurimmat muotitalot ovat lähtöisin Milanosta ja Pariisista, ja kappale onkin omanlainen ylistys näiden brändien vintage-vaatteille. Biisin aihe tuntui inspiroivalta ja siitä oli helppo kirjoittaa, koska olemme käyneet monissa biisissä mainittavissa paikoissa ja olemme myös innostuneet viime vuosina vintage-shoppailusta”, Överi avaa kappaleen tarinaa.
Averagekidluken ja Överin yhteistyö on syntynyt luontevasti, sillä molempien luottotuottaja on nuori lupaus Kim ”Chimbo” Mannilla, jonka kansainvälinen ja tyylikäs tuotanto kuuluu jälleen myös tällä biisillä.
”Averagekidlukeen tutustuimme Kimin kautta, joka on toiminut niin Lucaksen kuin meidänkin luottotuottajana. Ensitapaamisestamme lähtien olemme viettäneet useita yhteisiä sessioita studiolla ja Lucas osallistui myös tämän biisin sessareihin ennen varsinaista feat-päätöstä. Studiolla vallitsi erittäin hyvä kemia, kun pallottelimme biisin aihepiiriä ja visioita keskenämme ja kokeilimme erilaisia ratkaisuja sanoitusten ja melodioiden osalta. Pidimme hauskaa yhdessä ja saavutimme musiikin teossa hyvän ja rennon otteen, joka välittyi kappaleeseen. Lopulta Lucas päätyi myös heittämään raidalle oman englanninkielisen verseen, joka sopii mielestämme erittäin hyvin kokonaisuuteen. Loistavan työkemian vuoksi Överin ja Averagekidluken välisen tiiviin yhteistyön voidaan odottaa jatkuvan tulevaisuudenkin biisientekoprosesseissa”, Överi jatkaa.
Katso Milanost Pariisiin -lyriikkavideo täältä!
Parikymppisten Oskarin ja Migen muodostama Överi sainattiin Etenee Recordsille syksyllä 2020 julkaistuaan debyyttisinglensä omakustateisesti Youtubessa. Levytyssopimuksen myötä duo on julkaissut jo 3 singleä, jotka ovat herättäneet koukuttavuudellaan suomalaista trap -kenttää seuraavien mielenkiinnon. Tehokas duo työstää tiheään tahtiin musiikkia luottotuottajansa kanssa ja suunnittelee debyyttialbuminsa julkaisua.
Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Julian Riikonen
Överi Instagramissa
Överi Spotifyssa
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com
Keikkatiedustelut:
Niko Kovasin / Warner Music Live
niko.kovasin@warnermusic.com