4.9.2020
ARTEMIN UUSI SINGLE ON ITSEIRONINEN JA REHELLINEN LAULU NUOREN MIEHEN TUSKASTA

Oulun musiikkivideofestivaaleilla viime viikonloppuna Värit -8D-musiikkivideostaan palkittu ARTEM julkaisi tänään 4.9. uuden kappaleen fuckboin kyyneleet. Kappale kertoo rehellisesti ja itseironisesti nuoren miehen tuskasta nykyajan deittailukulttuurissa.

”Biisii voi lukee monella tavalla, mutta itselle se kertoo yksinäisyydestä ja ’sen oikean’ etsimisestä nykyaikana. Biisin teksti on itseironinen, mutta rehellinen ja näkisin, että tää laulu varmasti toimii monelle guilty pleasurena – tää on sitä myös mulle itselleni”, ARTEM kertoo.

Tammikuussa debyyttisinglensä Musta huppari julkaissut ARTEM on kiinnostava moderni pop-artisti, joka nostettiin alkuvuonna YleX:n Läpimurtoartisti -listaukseen vain yhdellä julkaistulla kappaleellaan. Kuluvana vuonna artisti on julkaissut soolodebyyttinsä lisäksi 27 ja Värit -singlet, joissa ARTEM käsittelee kipukohtia nuoren aikuisen elämästä. Kesäkuussa julkaistulle Värit-singlelle tehty 8D-teknologialla toteutettu musiikkivideo sai osakseen kehuja ja nosti uudenlaisen musiikkivideokonseptin suomalaisten huulille. Myös tänään julkaistulle fuckboin kyyneleet -kappaleelle on julkaistu musiikkivideo, jonka voit katsoa täältä.

Lataa promokuvat täältä!
Kuvaaja: Saara Taussi

Seuraa ARTEMia:
Instagram
Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

Keikat:
Santtu Ronkainen / Monsp Live
santtu.ronkainen@warnermusic.com