1.7.2020
HAPPORADION TUHANNETTA KEIKKAA JUHLITAAN TAVASTIAN ERIKOISKEIKALLA PERJANTAINA 10.7.2020

Suomirockin kärkikastiin kuuluva Happoradio juhlistaa uransa tuhannetta keikkaa Helsingin Tavastialla perjantaina 10.7.2020. Keikka tulee katsottavaksi sekä paikanpäältä Tavastialta että striimin välityksellä. Tavastialle mielivien kannattaa pitää kiirettä, sillä liveyleisöön myydään vain sata lippua. Kummankin lipputyypin myynti on alkanut tänään Tiketissä klo 11.00.

Niin se aika rientää että Happoradion on aika juhlistaa tuhannetta keikkaansa, ja mikäs sen osuvampi paikka kuin legendaarinen Tavastia–klubi. Siellä soittaminen tuntuu aina jonkinlaiselta kunniatehtävältä,  ja erityisesti nyt kun Tavastia juhlii samalla 50-vuotista historiaansa. Illasta tulee taatusti spesiaali ja odotamme sitä innolla”, kommentoi Aki Tykki.

Seitsemän studioalbumia julkaisseen Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 perustetun yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja, Älä puhu huomisesta, Valopallo ja Tehdään jotain kaunista. Laulaja Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018. Happoradion edellinen albumi Kauniin kääntöpiiri ilmestyi 2017. Warner Music Finland sainasi yhtyeen keväällä 2018 ja sinkku Tehdään jotain kaunista julkaistiin tammikuussa 2019. Kultarajan ylittäneen biisin seuraaja on maaliskuussa 2020 ilmestynyt single Silta.

Happoradio juhlakeikka 10.7.2020
Liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 1.7.
Striimikeikan katseluoikeus alk. 9,90€. Liveyleisöön oikeuttavat liput alk. 28,50€.

Lataa Happoradion promokuva tästä!
Kuvaaja: Marek Sabogal

Happoradio:
Instagram
Facebook
Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aino-Kuutamo Uusitorppa / Warner Music Finland
aino-kuutamo.uusitorppa@warnermusic.com

Keikat:
Matti Kaunisvesi / Warner Music Live
matti.kaunisvesi@warnermusic.com