Ellinoora julkaisee odotetun toisen albuminsa Vaaleanpunainen vallankumous perjantaina 30.8. Albumi on nyt ennakkotilattavissa Levykauppa ÄX:ssä. Ellinoora on sanoittanut kaikki tulevan albuminsa kappaleet itse ja levyn on tuottanut Samuli Sirviö. ”Viimein mun toinen albumi näkee päivänvalon. Levyllä kuuluu isoja kontrasteja, ihan sen nimestä lähtien: vaaleanpunainen edustaa mulle lempeyttä ja herkkyyttä, kun taas vallankumous sanana edustaa mulle kapinaa, asioiden pöydälle nostamista ja muutosta. Odotan tosi paljon, että ihmiset pääsevät kuuntelemaan tän levyn kokonaisuutena!” -Ellinoora Uuden sukupolven popartisti Ellinoora tunnetaan lukuisista hiteistään kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän feat. eetu. Viimeistään syksyn 2018 Vain elämää -ohjelman myötä hän nousi koko kansan tietoisuuteen ja vakuutti monipuolisena artistina ja biisintekijänä. Ellinoora ei ole vain lahjakas laulaja-lauluntekijä vaan myös valovoimainen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Keväällä 2019 artisti esiintyi lukuisilla loppuunmyydyillä keikoilla ympäri Suomen ja hänet nähtiin tänä kesänä myös maamme isoimmilla festivaaleilla. Syksyn spesiaali albumikiertue alkaa 6.9. Helsingin Korjaamolta. ALBUMIKIERTUE 2019 Pe 6.9. Helsinki, Korjaamo La 7.9. Tampere, Klubi Pe 20.9. Lahti, Möysä La 21.9. Jyväskylä, Lutakko Pe 27.9. Oulu, 45 Special Pe 4.10. Joensuu, Lehtiä Ilosaaressa La 5.10. Kuopio, Henry’s Pub Pe 11.10. Turku, Aalto Yökerho Pe 18.10. Lappeenranta, Kehruuhuone Pe 25.10. Pori, Kehräämö Pe 8.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo La 9.11. Vaasa, Ritz Lataa Ellinooran promokuvat täältä! Seuraa Ellinooraa: Spotify Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Essi Varila / Warner Music Finland essi.varila@warnermusic.com Keikkamyyjä: Samppa Hartikainen / Warner Music Live samppa.hartikainen@warnermusic.com |