Rock-vivahteisella kitarasoundillaan yhdeksi vuoden 2018 kiinnostavimmaksi musiikki-ilmiöksi noussut TIPPA ihastutti henkilökohtaisemmalla materiaalillaan nyt jo tuplaplatinaa striimanneella Satutat mua -hitillään. Kappale nousi Suomen Spotifyn top50 -listan ykköseksi ja usean radion soittolistalle ja se huomioitiin vuoden 2019 Emma Gaalassa Vuoden biisi -ehdokkuudella. Muun muassa Alice in Chainsin, Nirvanan sekä Apulannan musiikilliseksi vaikuttajikseen mainitseva TIPPA työstää tällä hetkellä uutta musiikkia, jota päästään kuulemaan vuoden 2021 aikana. 

Aiemmin Tippa-T:nä tunnettu turkulainen trap-artisti on kohahduttanut Suomea esimerkiksi hiteillään Mehu sekä Ei tippa tapa. Rääväsuisista lyriikoista sekä tyylikkäistä trap-biiteistä tunnettu artisti esitteli ensimmäisen kerran itsestään hillitymmän puolen julkaistuaan singlet Sä / Zoneis ja Trappist-EP:n r’n’b-artisti Bizin kanssa kesällä 2017.

Lue lisää