BOMFUNK MC`S

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Vuonna 1998 perustettu Bomfunk MC’s on yhä yksi Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Oman musiikillisen tyylinsä kehittäneen bändin esikoislevy In Stereo julkaistiin vuonna 1999 ja siltä irrotettu Freestyler-hitti nosti yhtyeen nopeasti isoksi ilmiöksi eurooppalaiseen popmaailmaan. Kappale oli vuonna 2000 Euroopan myydyin single ja listaykkönen yhdessätoista eri maassa. Kultaa ja platinaa ympäri maailman vuosina 1999-2002 myynyt Bomfunk MC’s julkaisi uransa aikana kolme albumia, joista viimeisin on ilmestynyt vuonna 2004.

Freestylerin lisäksi Pohjoismaissa, Baltiassa, UK:ssa, Saksassa, Itävallassa, Portugalissa, Espanjassa, Ranskassa, Hollannissa, Belgiassa, Tšekissä, Puolassa, Kreikassa, Italiassa, Arabiemiraateissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Venäjällä keikkaillut yhtye muistetaan hiteistään Uprocking Beats, B-Boys & Fly Girls ja Something Going On. Useilla Emma-pysteillä palkittu ja MTV Europe Music Awardsin parhaan pohjoismaisen yhtyeen palkinnon vuonna 2000 pokannut Bomfunk MC’s on ollut esikuva monelle nykyräppärille sekä merkittävä breakdance-kulttuurin lanseeraaja Suomessa.

Lue lisää

BOMFUNK MC`S keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat