SAMULI EDELMANN

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Samuli Edelmann on poikkeuksellinen omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin.  Mittavan uran merkittäviin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi Sininen sointu, (Sinä olet) Aurinko, Peggy,  Jos sä tahdot niin –duetto Jipun kanssa, Tähtipölyä, Miten ja miksi, Armaan läheisyys sekä Vesa-Matti Loirin kanssa duetoitu Tuomittuna Kulkemaan.

Tänä kesänä päästään maistamaan harvinaista herkkua, kun Samuli Edelmann palaa esiintymislavoille soolouransa alkuaikojen Helsinki Sound Machine -yhtyeen kanssa. 1990-luvulla Samulin kanssa aktiivisesti keikkaillut kokoonpano on esiintynyt yhdessä viimeksi yli 25 vuotta sitten. Helsinki Sound Machine-yhtyeessä soittavat Leri Leskinen, Kalle Chydenius, Sami Kuoppamäki ja Peter Engberg.

– Helsinki Sound Machinen paluusta on puhuttu jo pitkään, mutta nyt aika tuntui oikealta. Ensimmäiset keikat on jo takana, ja tunnelma niissä oli mahtava. Se energia ja yhteys mikä meillä oli aikoinaan, on edelleen tallella, Samuli Edelmann kertoo.

Samulin ja ylistetyn Helsinki Sound Machine -yhtyeen esittämänä kuullaan keikoilla rakastettuja kappaleita, joita ei ole esitetty livenä vuosiin.

 

 

Lue lisää

SAMULI EDELMANN keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat