Matti Johannes Koivun keikkamyynti siirtyy Warner Music Livelle — 27.08.2014 klo 11:38

MattiAlkuvuodesta 2015 uuden levyn julkaiseva Matti Johannes Koivu on noussut kuin varkain maamme laulaja-lauluntekijöiden eturiviin. Tulevalla levyllään Koivu yhdistää voimansa Emma-palkitun tuottajan,  Tommi Vikstenin kanssa. Aiemmin muun muassa J.Karjalaisen ja Vesa-Matti  Loirin levyjä tuottanut Viksten on tuonut uusia sävyjä Matti Johannes Koivun musiikkiin: “Tommi on tuonut mukaan lisää elämää ja riemua, tämä kuuluu hyvin myös Emme muistele maanantaita -kappaleessa.  Mutta ei hän sentään kaikkea haikeutta ole onnistunut musiikistani poistamaan”, Koivu naurahtaa.

Vielä nimeämättömältä levyltä on jo julkaistu single ”Emme muistele maanantaita” ja se on kesän aikana tullut tutuksi mm Radio Suomen ja Radio Novan taajuuksilta. Kappaleen voit kuunnella täältä.

Keikoille Matti Johannes Koivu lähtee uuden yhtyeensä kanssa maaliskuussa.

“Odotan kevättä innolla, koska en ole tehnyt kiertuetta yhtyeen kanssa sitten kevään 2011. Nyt kasassa on paras yhtyeeni tähän asti ja materiaalia löytyy kuuden levyn edestä. Rakastan intiimien soolokeikkojen tekemistä, mutta on ihanaa päästä soittamaan kappaleita koko komeudessaan.”

Koivu on julkaissut viiden soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä.  Hänen tuorein soololevynsä, keväällä 2013 julkaistu “Matti Johannes Koivu” sisältää runsasta radiosoittoa saaneet kappaleet ”Jos muutat mielesi” ja ”Paratiisi lasilla”.

Warner Music Live toivottaa Matin lämpimästi tervetulleeksi!

Haloo Helsinki! julkaisi syksyn kiertueensa — 27.08.2014 klo 11:35

Haloo Helsinki! konserttikiertue iso

Luvassa yhtyeen uran ensimmäinen konserttisalikiertue

Yksi tämän hetken suosituimmista suomirockyhtyeistä Haloo Helsinki! julkaisi tänään syksyn kiertueensa. Luvassa on kattava konserttisalikiertue, joka starttaa 10. lokakuuta Mikkelin Mikaelista.  Kiitos ei ole kirosana-kiertue käsittää kaikenkaikkiaan 11 konserttisalikeikkaa sekä 12 klubikeikkaa. Konserttisalikiertueen liput ovat tulleet tänään myyntiin.

Haloo Helsinki! julkaisee viidennen studioalbuminsa Kiitos ei ole kirosana 3. lokakuuta. Albumin kansi ja biisilista julkaistiin myös tänään. Levyn sävellykset ovat yhtyeen käsialaa ja sanoituksista vastaa Elli Haloo. Albumin tuottivat Rauli Eskolin ja Gabi Hakanen.

Levyn ensimmäinen single Beibi ilmestyi reilu viikko sitten ja on tällä hetkellä radiolistan ykkönen. Single kohosi myös iTunesin ladatuimmaksi ja Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi viikossa. Katso Sami  Joensuun ohjaama musiikkivideo tästä: http://bit.ly/YouTube_Beibi

Haloo Helsinki! on vakiinnuttanut jykevän aseman suomirockin kentässä positiivisella energiallaan, musiikillaan ja karismallaan. Yhtyeellä on takana yli 500 keikkaa, se on julkaissut 16 singleä, neljä albumia ja oli sekä radioiden soitetuin kotimainen artisti, että vuoden kuunnelluin artisti Spotifyssa vuonna 2013. Bändin kaksi viimeisintä albumia ovat olleet myyntimenestyksiä. “III” -albumi (2011) on myynyt platinaa (yli 30000 kpl) ja viimeisin albumi “Maailma on tehty meitä varten” (2013) on myynyt tupla-platinaa (yli 40000 kpl).

 

Kiitos ei ole kirosana –kiertue:

10.10 Mikkeli, Mikaeli (konserttisali)

11.10 Kuusankoski, Kuusankoskitalo (konserttisali)

17.10 Pori, Promenadisali (konserttisali)

18.10 Hämeenlinna, Verkatehdas (konserttisali)

19.10. Jyväskylä, Paviljonki (konserttisali)

24.10. Ikaalinen, Action Night

25.10 Turku, Logomo (konserttisali)

30.10. Silja Line, Baltic Princess

07.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

08.11. Kalajoki, Merisärkkä

13.11 Järvenpää, Järvenpää-talo (konserttisali)

14.11 Savonlinna, Savonlinnasali (konserttisali)

15.11. Kuopio, Jäähalli (I Love Kuopio 2014)

20.11 Imatra, Kulttuuritalo Virta (konserttisali)

21.11. Vuokatti, Holiday Club (Winter Open 2014)

22.11. Jämsä, Himos Areena

28.11. Kauhava, Hotelli Kauhava

29.11. Oulu, Ouluhalli (Rotuaari Piknik 2014)

4.12. Tampere, Tampere-talo (konserttisali)

05.12. Laukaa, Peurunka Areena

9.12. Lahti, Sibeliustalo (konserttisali)

13.12. Helsinki, The Circus (ikärajaton)

13.12. Helsinki, The Circus (K-18)

 

Kiitos ei ole kirosana:

1. Köpis 2012

2. Beibi

3. Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan

4. Kiitos ei ole kirosana

5. Vihaan kyllästynyt

6. Kuussa tuulee

7. Pulp Fiction

8. Ihmisen kuvat

9. Kevyempi kantaa

10. Teräslinnut

11. Go Saimaa

 

Cheek Stadionkonsertit – infoa kävijöille — 19.08.2014 klo 15:14

Aikataulu

Ovet auki klo 18.00 molempina konserttipäivinä (pe 22.8. ja la 23.8.).

HUOM! Saavuthan ajoissa!

JVG klo 20.00

Cheek n. klo 21.00

Konsertti päättyy kumpanakin päivänä klo 23.30 mennessä.

Stadionkonsertin yhteydessä järjestetään tapahtumatori Paavo Nurmen kentällä, joka on avoinna kumpanakin konserttipäivänä klo 15.00 – 20.00. Paikalla on fanituotemyyntiä, livemusiikkia, yhteistyökumppaneiden ohjelmaa sekä ravintolapalveluja. Tapahtumatori on ikärajaton ilmaistapahtuma.

Kartta

Kartta

Klikkaa avataksesi kartta suurempana

Golden Circle

Sisäänkäynti kohdasta C + kenttä

Saapuminen

Konserttiin kannattaa saapua ajoissa. Varaathan riittävästi aikaa matkoihin ja alueelle sisäänpääsyyn.

Paikan päälle kannattaa saapua julkisilla kulkuvälineillä. Parkkipaikkoja on erittäin rajallinen määrä Olympiastadionin läheisyydessä.

http://linjakartta.reittiopas.fi/#?poi=Olympiastadioninpolku,Helsinki&x=2551630&y=6675491&mapview=map&zoom=7

Saapuminen/poistuminen invatakseilla ja muilla invakuljetuksilla

Helsinginkadulta nousu Hammarskjöldintielle, jota pitkin saa varoen ajaa lähelle kenttäkatsomon porttia.
Tätä kautta pääsee ainoastaan invatunnuksin merkityillä ajoneuvoilla.

Huom! Autoa ei voi pysäköidä tälle paikalle. Konsertin jälkeen noudettaessa konserttivieraita,  pitää olla erittäin varovainen. Koko Olympiastadionin ympäristö on konsertin päättymisen jälkeen ruuhkainen.

Kielletyt esineet

Olympiastadionille on kiellettyä tuoda vaarallisia esineitä tai aineita. Kiellettyjä ovat:

- alkoholijuomat

- pullot

- huumausaineet

- retkituolit

- terävät esineet

- pystytettävät rakennelmat

- sateenvarjot

- lemmikkieläimet

- ilotulitteet

- aseet

- lasiesineet

Juomat / juomapullot

Tyhjät muovipullot max. 0,5l ilman korkkia sekä korkittomat urheilujuomapullot ovat sallittuja.

Myös avaamattomat max. 0,5l pullot ovat sallittuja, niin että ne avataan vasta turvatarkastuksessa ja korkki heitetään roskiin.

Tuttipullon saa tuoda jos on lapsen kanssa.

Myös pienet mehutetrat/pillimehut ovat sallittuja

Valokuvaus

Kamerat (pokkarikamerat sekä järjestelmäkamerat) ovat sallittuja.

Ei kuitenkaan kamerajalustat.

Banderollit / liput

Ainoastaan kädessäpidettävät (ilman keppejä) olevat kohtuullisen kokoiset banderollit/liput, ovat sallittuja.  Näillä ei kuitenkaan saa estää muun yleisön näköyhteyttä lavalle.

Ensiapu

Tapahtumatorilla sekä stadionilla on kiertävää ensiapuhenkilökuntaa. Yhteyden ensiapuun saat ensisijaisesti järjestyksenvalvojien kautta.

Viralliset jatkot

Stadionkoserttien viralliset jatkot kumpanakin iltana:

Apollo Live Club (K-24)

Tivoli (K-18)

Ennakkoliput myynnissä Lippupalvelussa.

www.lippupalvelu.fi

 

 

Jenni Vartiainen konserttisalikiertueelle — 18.08.2014 klo 15:38

Jenni 

Liput myyntiin keskiviikkona 20.8.

Suomen menestyneimpiin artisteihin kuuluva Jenni Vartiainen lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle. Liput konsertteihin tulevat myyntiin keskiviikkona 20.8. klo 9.00.

“Konserttisalikeikoissa moni kappale saa uuden muodon ja vanhempaakin materiaalia kuullaan setissä. Soittoaikakin on konserteissa pidempi, joten tunnelma on aina intiimi ja ainutlaatuinen. Odotan malttamattomana syksyn rundia”, Jenni kertoo.

Vartiainen on ahkeroinut kesäkiertueella huikean 33 keikan verran. Kesäkiertue päättyy Serena Pop&Rock –festivaalille 29.8. Tämän jälkeen on luvassa pieni loma. Seuraavan kerran Jenni nähdään esiintymässä 17.9. Elämä lapselle –konsertissa Hartwall Arenalla.

Jenni Vartiainen on myynyt urallaan liki 300 000 albumia ja voittanut 9 Emma palkintoa.

Konserttisalipaikkakunnat:
24.10. Oulu, Madetojan sali
30.10. Savonlinna, Savonlinnasali
01.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
02.11. Lahti, Sibeliustalo
16.11. Espoo, Tapiolasali
17.11. Tampere, Tampere-talo (Iso sali)
21.11. Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus
23.11. Jyväskylä, Paviljonki
19.12. Helsinki, Finlandia-talo
20.12. Turku, Logomo

Liput toimituskuluineen alkaen 35,90€
www.lippupalvelu.fi
www.lippu.fi

Aloitus klo. 19.00.
Kesto n. 100min sis. väliaika
Ikärajaton

Lisätiedot konserteista:
jake.hannula@warnermusic.com

Haastattelupyynnöt:
inka.laitinen@warnermusic.com

Kaija Koon Hartwall Arenan liput vietiin käsistä! — 18.08.2014 klo 13:57

KK - _95A4068 - FinalKaija Koon Hartwall Areenalla 5. Joulukuuta järjestettävä Superkonsertti on saanut ihmiset liikkeelle. Konserttiin on jäljellä enää muutamia hajapaikkoja.

“Unelmani käy toteen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olen kulkenut aina omaa polkuani ja haluan tämänkin konsertin olevan persoonallinen, ainutkertainen ja yllätyksellinen. Luomme Suomen huippuammattilaisten kanssa jotain hienoa ja kaunista. Tanner tömisee ja sydämet sulaa -asenteella kohti h-hetkeä”, Kaija kuvaili tunnelmiaan viime viikolla, kun konsertti julkistettiin.

Kaijan hurmoksellinen kesäkiertue on pitänyt sisällää yli 20 keikkaa. Kesärundi päättyy Serena Pop & Rock -festivaalille 30.8.

Kaija Koon huhtikuussa julkaistu albumi Kuka sen opettaa on myynyt platinaa. Levy on viihtynyt Suomen virallisen albumilistan kärkikymmenikössä jo kahdeksantoista viikkoa. Singlet Kuka sen opettaa ja Supernaiset ovat keikkuneet listojen kärjissä.

Kaija Koo – konsertti
Hartwall Areena, Helsinki
pe 5.12.2014 klo 19.30 (ovet klo 18.00)
Liput palvelumaksuineen ennakkoon alk. 39,50 €

Liput:
permanto: 49.50€ (loppuunvarattu)
alakatsomot: 59.50€ (loppuunvarattu)
yläkatsomot: 39.50€
(sis. palvelumaksu maksun 4,50€)