Ajankohtaista

The Rasmus keikkailee Suomessa ensi keväänä — 05.11.2018 klo 12:50

Viime vuonna pitkän hiljaiselon uudella albumillaan katkaissut The Rasmus on kiertänyt vuoden 2018 pitkin Eurooppaa, Venäjää ja Etelä-Amerikkaa Dark Matters –maailmankiertueellaan. Ensi keväänä on luvassa vihdoin lisää Suomen keikkoja. Jo julkistettujen Lahden ja Tampereen keikkojen lisäksi The Rasmus esiintyy Helsingin The Circuksessa maaliskuun 16. päivä. Lahden ja Tampereen keikoille on jäljellä vielä muutamia lippuja, Helsingin keikan liput tulevat myyntiin 7.11. klo 9.00 Ticketmasterissa.

The Rasmus Suomen Dark Matters -keikat
08.03.2019 Sibeliustalo, Lahti
13.03.2019 Tampere-talo, Tampere
16.03.2019 The Circus, Helsinki

Kahdeksan studioalbumia uransa aikana julkaissut The Rasmus on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisyhtyeitä. Yli neljä miljoonaa albumia myynyt bändi on päässyt nauttimaan listamenestyksestä Suomen ympäri maailman ja yhtyeellä on liki miljoona Facebook-tykkääjää ja Spotifyssä bändin kappaleet ovat keränneet kymmeniä miljoonia soittokertoja. Yhtyeen viimeisin Dark Matters -albumi julkaistiin syksyllä 2017 ja siltä on julkaistu singleinä kappaleet “Paradise”, “Wonderman” ja “Silver Night’”. Syksyllä 2018 bändi julkaisi uuden Holy Grail -nimisen kappaleen. Yhtyeen solisti Lauri Ylönen on hurmannut syksyn Vain Elämää -ohjelmassa.

The Rasmus on:
Lauri Ylönen, laulu
Pauli Rantasalmi, kitara
Eero Heinonen, basso
Aki Hakala, rummut

Seuraa The Rasmusta sosiaalisessa mediassa:
Facebook
Instagram