Ajankohtaista

Egotrippi juhlistaa 25-vuotisjuhliaan kolmiosaisella juhlakiertueella! — 05.03.2018 klo 12:58

 

Alkukeväästä yhtye nähdään sähköisellä kiertueella, toukokuussa on luvassa akustiset keikat ja kiertue huipentuu elokuussa alkavaan kolmanteen teemaan, joka paljastetaan myöhemmin keväällä.

Muun muassa Älä koskaan ikinä, Matkustaja ja Unihiekkaa -hiteistään tunnettu Egotrippi viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. Tätä ilon ja onnen tapahtumaa juhlistetaan vuoden mittaan juhlakiertueella, joka jakaantuu ohjelmistonsa mukaan kolmeen eri teemaan.

Alkukeväästä Egotrippi nähdään sähköisillä klubikeikoilla elemetissään. Energisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye tuo keikkasettiinsä vaikuttavan hittikavalkadinsa lisäksi sekä vanhempia että uudempia kauan toivottuja, mutta harvemmin soitettuja klassikoita.

Toukokuussa seuraa kiertueen akustinen osa. Tuolloin Egotrippi nähdään intiimeissä klubeissa ja konserttisaleissa riisutulla kokoonpanolla, jossa yhtyeen tavaramerkiksi noussut stemmalaulanta pääsee oikeuksiinsa aivan uudella tavalla.

Kiertue huipentuu elokuussa alkavaan kolmanteen teemaan, joka paljastetaan myöhemmin keväällä. Luvassa on aivan uusi aluevaltaus Egotripille.

Egotrippi / 25-juhlakiertueen kaksi ensimmäistä osiota

Sähköinen kiertue:
9.3.  Joensuu, Kerubi
16.3. Jyväskylä, Lutakko
17.3. Jämsä, Himos Areena
22.3. Helsinki, m/s Viking Gabriella
24.3. Lahti, Finlandia-klubi
29.3. Tahko, Ravintola Piazza
30.3. Helsinki, Tavastia
31.3. Pori, Yyterin Kylpylähotelli
4.4.  Saariselkä, Santa´s Hotel Tunturi
5.4.  Levi, Hullu Poro Areena
6.4. Ruka, Ravintola Piste
7.4. Pälkäne, Sappee
13.4. Turku, Venus Nightlife
27.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
28.4. Keuruu, Pappilan Taverna
30.4. Tampere, Nightclub Tähti

Akustinen kiertue:
4.5. Rauma, Kulttuurikuppila Brummi
5.5. Tuusula, Krapin Paja
9.5. Oulu, 45 Special
10.5. Vaasa, Kaupunginteatteri
11.5. Lappeenranta, Kehruuhuone
12.5. Hyvinkää, Hyvinkääsali
17.5. Espoo, Sellosali
18.5. Porvoo, Taidetehdas
20.5. Kuusankoski, Pato Klubi

Lisätiedot ja lippuinfot: http://warnermusiclive.fi/artistit/egotrippi/

Promoottori:
Samppa Hartikainen / Warner Music Live 050-5675584

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Liekki Promotion / Nora Norrlin  puh. 040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com