Warner Music Live > Ajankohtaista> SAMULI EDELMANN JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA!

SAMULI EDELMANN JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA! — 06.11.2017 klo 09:27

 

Kuuntele tänään julkaistu Reunalla –single täältä. Kappale on tehty Orkestra Suora Lähetyksen kanssa ja se enteilee ensi vuonna julkaistavaa albumia sekä kiertuetta.

Yli puoli miljoonaa albumia urallaan myynyt Samuli Edelmann julkaisee uuden Reunalla –singlen tänään. Single on nauhoitettu yhdessä Orkestra Suora Lähetyksen kanssa ja se antaa esimakua tulevasta. Ensi vuonna 50-vuotta täyttävä Edelmann julkaisee Orkestra Suora Lähetyksen kanssa uuden albumin, joka sisältää paitsi uusia kappaleita myös uusia versioita Edelmannin suurimmista hiteistä. Luvassa on myös yhteiskiertue.

Nyt julkaistu Reunalla on yksi ensi vuonna julkaistavan albumin uusista kappaleista. Kappaleen on säveltänyt Iiro Paakkari, Arttu Istala, Jarkko Ehnqvist ja Tiina Vainikainen. Sanoituksesta vastaavat Jarkko Ehnqvist ja Tiina Vainikainen. “Uuden biisin tekijät eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja,  mutta teksti ja sävel kolahtivat omakohtaisina heti”, sanoo Edelmann uudesta kappaleestaan.

Muusikon uransa ohella yli viidessäkymmenessä elokuvassa ja tv-elokuvassa näytellyt Edelmann on tehnyt Orkestra Suoran Lähetyksen kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden. ”Olen jo pitkään haaveillut isommasta yhteistyöstä Orkestra Suora Lähetyksen kanssa ja tuleva juhlavuosi tuntui sopivalta ajankohdalta antaa romanien sovittaa vanhat biisit uusiksi ja lähteä vankkureilla kiertämään Suomea yhdessä. Minua on aina viehättänyt Orkestra Suora Lähetyksen vastustamaton räväkkä meininki ja musiikillinen virtuositeetti”,  kommentoi Samuli tulevaa yhteistyötä.

Samuli Edelmannin edellinen, hänen omaa nimeän kantava albumi julkaistiin joulukuussa 2016. Tänä syksynä Edelmann yhdistää voimansa Jukka Perkon kanssa marraskuun lopulla käynnistävällä Oi muistatko vielä sen virren –yhteiskiertueella.

Orkestra Suora Lähetys
Suora Lähetys on uuden mustalaismusiikin höyryveturi. Mustalaismusaa, balkania, morriconea ja hip hoppia. Yhtyeen lauluharmoniat, viulu, mandoliini, läskibasso ja kiihkeä syke saavat takapuolen ylös penkistä ja jalat liikkumaan rytmissä!