Warner Music Live > Ajankohtaista> Kaija Koo lähtee uransa ensimmäiselle mittavalle kirkkokiertueelle marraskuussa

Kaija Koo lähtee uransa ensimmäiselle mittavalle kirkkokiertueelle marraskuussa — 20.09.2017 klo 09:30

Lahdesta käynnistyvän kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 22.9.2017

Parasta aikaa käynnissä olevan Vain Elämää –superkauden tähtenä ihastuttava Kaija Koo lähtee ensimmäiselle mittavalle kirkkokonserttikiertueelleen marraskuussa. Aiemmin vain yksittäisiä kirkkokonsertteja tehneen laulajattaren kiertue käynnistyy Lahdesta ja käsittää kahdeksan konserttia ympäri Suomen. Kiertueen lipunmyynti alkaa perjantaina 22.9.2017 klo 9:00.

”Olen tehnyt vain muutamia kirkkokonsertteja yli 30 vuoden urani aikana. Tunnelma niissä on ollut järisyttävän herkkä ja kaunis. Kirkossa laulaminen on aivan muuta kun festareilla esiintyminen. Ei tarvita mitään konfettisateita vaan tulkinta, läsnäolo ja musiikki riittävät. Kirkossa ollaan ison äärellä ja nöyrästi. Tulkitsijana voin antaa kaikkeni tällaisessa ainutlaatuisessa ympäristössä ja kuulijat saavat rauhassa nauttia musiikin parantavasta voimasta. Parasta, että ovet ovat avoinna kaikille! Olen rakentanut musiikillisesti uuden kokoonpanon juuri tätä kiertuetta varten. Haluan kantaa kunnialla perinteiset joululaulut sekä omat kirkkoon sopivat lauluni uusilla sovituksilla. Vihdoinkin tämä pitkään haaveilemani konserttisarja toteutuu! Uskon että tästä tulee sydämellinen kiertue”, sanoo kirkkokiertuettaan malttamattomana odottava Kaija Koo.

Kaija Koo on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista naisartisteista. Kaiken kaikkiaan hänen albumeitaan on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta. Taitava tulkitsija yhdistää musiikillaan sukupolvia ja hänen keikkayleisönsä koostuukin niin nuorisosta kuin vanhemmista kuulijoista, jotka ovat seuranneet Kaijan uraa alusta asti. Kaija Koon edellinen albumi, platinaa myynyt ’Sinun naisesi’ julkaistiin marraskuussa 2016.

Kaija Koo kirkkokonserttikiertue
Ma 27.11. Lahti, Ristinkirkko
La 2.12. Turku, Mikaelin kirkko
Ti 5.12. Hämeenlinna, Hämeenlinnan kirkko
La 9.12. Tuusula, Tuusulan kirkko
Pe 15.1. Tampere, Kalevan kirkko
Ti 19.12. Seinäjoki, Lakeuden Risti
Ke 20.12. Porvoo, Tuomiokirkko
Pe 22.12. Helsinki, Mikael Agricolan kirkko

Liput palvelumaksuineen alk. 32,90€ www.lippu.fi