Warner Music Live > Ajankohtaista> Jonne Aaronilta uusi single

Jonne Aaronilta uusi single — 19.06.2017 klo 10:09

Jonne Aaronin uusi single Vihan sokaisema on nyt julkaistu. Kappaleen on tuottanut Jonnen kanssa hänen edellisellä Risteyksessä-menestysalbumillaan työskennellyt Jimmy Westerlund.

Jonne korostaa, että vaikka nimi saattaa antaa olettaa muuta, ei kyseessä ole vihabiisi.

– Kappaleessa käsitellään sitä, kuinka ihmiset ovat toistensa tunteiden peilejä, Jonne Aaron kuvailee.

Kuuntele Vihan sokaisema –kappale täältä!

Jonne Aaron työstää tällä hetkellä kolmatta sooloalbumiaan. Hänen edellinen albuminsa Risteyksessä ilmestyi 2014. Levyltä jäivät elämään hitit Yksin, Ota mut ja Kirosanoja.

Jonne nousi suomalaisten supertähtien joukkoon Vain elämää -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta. Ennen soolouraansa hän loisti kansainvälisestikin menestyneen Negativen nokkamiehenä. Jonne Aaronin platinaa myynyt suomenkielinen soolodebyytti Onnenvuodet julkaistiin 2012.