Warner Music Live > Ajankohtaista> Arkisto: 2013 September

Stigiltä uusi albumi lokakuussa — 26.09.2013 klo 12:46

Stig_Niks_Ja_NaksKantriräpin kuninkaan Stigin odotettu uusi albumi Niks ja Naks julkaistaan 25. lokakuuta. Levyn tekijäkaarti on pitkälti sama kuin puolitoista vuotta sitten julkaistulla debyyttialbumillakin: Stig, DJPP ja Matti Mikkola. Stig sanoittaa kappaleensa itse, mutta tällä kertaa mukana on aiempaa enemmän vierailevia tekstittäjiä, muun muassa Laululeija-kappaleesta alkanut yhteistyö Paula Vesalan kanssa jatkuu. Lisäksi levyllä kuullaan esimerkiksi duetto Kaija Koon kanssa.

– Teksteissä on menty asteen verran melankolisempaan suuntaan, vaikka muuten musiikillisesti jatketaan samoilla linjoilla kuin aiemmin. Levyllä kuuluu suomalaisen miehen kaiho, mutta kantava teema on kuitenkin se, että murheen alhosta pystyy nousemaan, Stig kuvailee.

Niks ja Naks -albumin ensimmäinen single Viheltelen on ollut menneen kesän ja alkusyksyn suurimpia hittejä. Pian julkaistava kakkossinkku on levyn nimiraita Niks ja Naks, joka kuullaan muun muassa Syksyn Sävelessä 30. lokakuuta.

Uuden ajan Leevi and the Leavingsiksi tituleeratun Stigin ensimmäinen pitkäsoitto Puumaa mä metsästän julkaistiin keväällä 2012. Nimibiisin lisäksi albumilta tulivat suurelle yleisölle tutuksi muun muassa kappaleet Laululeija ja Ryyppy. Aikoinaan Stig Doggina uraa luonut Stig nousi alkuvuodesta 2012 Uuden Musiikin Kilpailun yllättäjäksi. Mies on keikkaillut ahkerasti kaksi vuotta ja kiertänyt kaikki suurimmat festarit. Stig nauttii suurta suosiota sosiaalisessa mediassa ja on kirkkaasti maamme striimatuimpia artisteja.

Cheekin uudelle Kuka muu muka – albumille tuplaplatinaa — 23.09.2013 klo 16:07

cheek_kukamuumuka_cover - Copy copyCheekin perjantaina julkaistu albumi Kuka muu muka on ylittänyt tuplaplatinarajan eli yli 40 000 kappaletta. Albumin myynti on niin hurjaa, että triplaplatinaraja saavutetaan pian. Levyltä julkaistu single Timantit on ikuisia on hallinnut single- ja latauslistoja julkaisustaan asti.

Muistan, kun 12 vuotta sitten Lahdessa leikkasin itse kannet ensimmäiseen omakustannelevyyni. Sain sen myyntiin erääseen levyliikkeeseen, koska kaveri oli siellä töissä. Vein sinne viisi albumia viikossa. Siitä on tultu pitkä matka ja en voi olla kuin nöyrän kiitollinen”, Cheek eli Jare Tiihonen summaa.

Cheek teki viikonloppuna kotimaista musiikkihistoriaa: hänellä oli lauantaina ja sunnuntaina Helsingin jäähallissa konsertit, jotka myytiin loppuun vain 20 minuutissa. Helsingin jäähallissa koettiin viikonloppuna ainutlaatuinen show, jollaista Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin nähty. Cheekille myös ojennettiin lauantain konsertissa triplaplatinalevy Sokka irti -albumista.

Loppuunmyydylle yleisölle esiintynyt suomalaisräppäri osoitti olevansa maailmanluokan viihdyttäjä” – Mikko Aaltonen/HS

Jenni Vartiaisen Terra-albumi julkaistaan 4.10. — 16.09.2013 klo 10:32

Jennin kansi.inddJenni Vartiaisen paluu ei ole jäänyt keneltäkään kuulematta. Yli kahden vuoden hiljaiselo päättyy uuden, 4. lokakuuta julkaistavaan Terra-albumiin. Levyn ensimmäinen single Junat ja naiset on tehnyt kotimaista radiohistoriaa: kappale soi radioissa viikon aikana yli 480 kertaa. Vartiainen pitää myös jo toista viikkoa radioiden soitetuimman artistin titteliä. Jenni Vartiainen esittää Junat ja naiset -kappaleen ensimmäistä kertaa televisiossa keskiviikkona 18.9. Elämä Lapselle -konsertissa.

Jenni Vartiainen on toiminut uuden albumin kymmenellä kappaleella säveltäjänä ja sanoittajana. Hänen kanssaan levyä ovat olleet tekemässä Jukka Immonen, Teemu Brunila ja Mariska. Artisti ei kokenut paineita uuden albumin teosta. “Mulla oli levyä tehdessä tosi rauhallinen ja määrätietoinenkin olo. Tiesin tarkalleen mihin suuntaan mennään ja mikä lopputulos on”, Jenni tiivistää.

Jenni Vartiaisen kahta edellistä albumia on myyty yhteensä yli 230 000 kappaletta, joista reilut 153 000 kappaletta vuonna 2010 julkaistua Seiliä. Jenni Vartiainen voitti vuonna 2011 myös ennätykselliset seitsemän Emma-palkintoa.

Jenni lähtee uuden levyn myötä myös keikoille:

Pe 1.11. Hämeenlinna, Verkatehdas

Su 3.11. Lahti, Sibeliustalo

Pe 8.11. Kotka, Ruonalan liikunta areena

La 9.11. Helsinki, The Circus

Ke 13.11. Joensuu, Carelia-sali

To 14.11. Varkaus, Warkaus-sali

Pe 15.11. Kuopio, Jäähalli (I Love Kuopio) tapahtuma

La 16.11. Jämsä, Himos Areena

Pe 22.11. Vuokatti, Holiday Club

La 23.11. Tampere, Pakkahuone

Pe 29.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

La 30.11. Oulu, Ouluhalli (Pikkujoulu Piknik)

To 5.12. Espoo, Tapiolasali

Pe 6.12. Turku, Logomo

La 7.12. Jyväskylä, Paviljonki

Su 8.12. Järvenpää, Järvenpää Talo

Pe 13.12. Pori, Promenadekeskus

La 14.12. Helsinki, Kulttuuritalo

Sini Sabotagen albumin julkaisu ja keikat siirtyvät — 03.09.2013 klo 16:05

SinisSini Sabotagen pitkittyneen sairastelun seurauksena hänen keikkansa on jouduttu siirtämään myöhempään ajankohtaan. Levikset repee –hitistä tunnettu Sini sairastui heinäkuussa angiinaan, jonka jälkitautina hänen äänihuulensa tulehtuivat.  Jo osa Sabotagen elokuun keikoista siirtyi sairastelun vuoksi, ja nyt myös syys- ja lokakuun keikat siirretään laulukiellon takia. Lisäksi syksyksi kaavailtu albumin julkaisun ajankohta siirtyy.  Sovitut Idols-tuomaroinnit Sini Sabotage hoitaa normaalisti.

”Haluamme antaa Sinin toipua rauhassa, minkä vuoksi keikat ja albumin julkaisu siirtyvät. Tiedotamme korvaavista keikkapäivistä ja albumin julkaisupäivästä heti, kun ne selviävät”, kertoo Warner Music Finland.

Sini Sabotage on työstänyt tulevaa debyyttialbumiaan yhdessä tuottaja DJ PP:n kanssa. Useita viikkoja listaykkösenä ollut Levikset repee –kappale on DJ PP:n ja Jaakko Salovaaran käsialaa. Sini Sabotage on JVG:n perustaman PME Recordsin artisti.

Jarkko Aholalta joulukonserttisarja marras-joulukuussa — 03.09.2013 klo 14:01

AHOLA_COVER_A2 (3)Jarkko Aholan viime vuonna julkaistu levy Ave Maria – Joulun klassikot otettiin vastaan erinomaisesti ja se on myynyt jo lähes platinaa. Suuren kysynnän vuoksi Jarkko esittää tänä vuonna levyn kappaleita ensimmäisissä kirkkokonserteissaan.

”Kirkkokonserttisarja on minulle askel kohti joululaulujen sanomassa usein toistuvaa teemaa, rauhaa. Myös joululauluja raskaan rokin kautta tulkinneena otan tämän ensimmäisen kiertueeni positiivisena haasteena ja kunnia-asiana, sillä astun uudelle alueelle, jossa kappaleiden ja esitysten nyanssit nousevat omaan arvoonsa, kuten joululaulujen kohdalla kuuluukin”, Jarkko kertoo.

Muun muassa Teräsbetoni-yhtyeestä tunnetun laulajan aikatauluun on saatu mahdutettua viisi konserttia. Jarkko säestäjineen nähdään marras-joulukuun taitteessa Seinäjoella, Turussa, Lahdessa ja Tampereella. Konserttien sarja päättyy Aholan entisiin kotimaisemiin Akaalle. Tunnelmallisessa illassa kuullaan kauneimpia joululauluja intiimeinä ja akustisina sovituksina.

Konserttipäivät ja -paikat:

29.11.                Seinäjoki, Lakeuden risti

30.11.                Turku, Mikaelin kirkko

4.12.                  Lahti, Ristin kirkko

5.12.                  Tampere, Aleksanterin kirkko

8.12.                  Akaa, Viialan kirkko

 

Kaikki konsertit alkavat klo 19.00, kesto noin 75 minuuttia

Liput ennakkoon alkaen 25,50€ (sis toim kulut 2,50€). Lipunmyynti konsertteihin alkaa torstaina 5.9. klo 9.00 Lippupalvelussa. www.lippupalvelu.fi